Viikko takaperin kävin tutustumassa kuntosaliin. Olin jo etukäteen tehnyt päätöksen, että nyt aloitan "paremman elämän" ja alan urheilemaan, siskoni puhui minut ympäri tähän, joten valitsin automaattisesti saman salin, jossa hän käy. Siskon painostus kuitenkin lisäisi salilla käymistä ja kasvattaisi todennäköisyyttä siihen, etten lopettaisi heti. Lisäporkkanana tässä on vielä se, että menin allekirjoittamaan vuoden sopimuksen kyseisen kuntosalin kanssa, eikä siitä ihan helposti kiemurrella ulos. Olen siis korviani myöten tässä suossa ainakin seuraavan vuoden ajan.
 Positiivista tässä on se, että tästä kuntoilu projektista en nyt ihan helpolla luikertele irti.

 Tutustumiskerta oli omituinen. Tunsin olevani täysin kuulumaton kuntosali-ympäristöön. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että Helsingin keskustassa sijaitsevalla salilla käy varsin paljon hyvinkin trendi- ja tyylitietoista väkeä. Olin oikeastaan osannut asennoitua tähän ja tavallaan olin jo päättänyt antaa periksi vahvasta identiteetistäni sen verran, että sielä käydessäni yrittäisin sulautua siihen trendejä seuraavaan massaan. Ainakin jollain asteella.

 Lauantai aamuna kävin ensimmäisen kerran ohjatulla tunnilla. Tunnilla tehtiin erilaisia liikkeitä jumppapallon päällä/kanssa. Tunti oli kuulemma helppo, mutta pakarani eivät olleet ollenkaan samaa mieltä tästä asiasta. Lihaksia alkoi polttaa jossain kohtaa siihen malliin, että lopetin pari liikettä kesken ja jatkoin muun ryhmän mukana, kun pakarani taas tuntuivat siltä, että niiden kanssa voi tehdä jotain.

 Sunnuntaina lihakset olivat tehokkaasti maitohapoilla. Kyykkyyn meneminen, yhtään painavampien asioiden nostelu ja mm. nauraminen sattuivat. Onneksi kipu oli sentään tervettä, että kärsimisestä tässä ei ole kyse.

 Maanantaina tapasin ohjaajan. Ohjaaja teki mulle henkilökohtaisen saliohjelman ja me käytiin erilaisia ryhmäliikunta muotoja läpi. Iki oman saliohjelman saaminen tuntui hieman oudolta, mutta se laskee huomattavasti kynnystä lähteä salille. Jotenkin sitä on aina kelannut, että salilla käydessä pitää käydä kaikki mahdolliset ja mahdottomat laitteet läpi, jotta treenistä on mitään hyötyä. Nyt kun tiedän enemmän tuo stereotypia tuntuu ihan idiottimaiselta. Ei se tietenkään niin voi mennä! Mulla on nyt odottamassa juuri mulle räätälöity kuuden laitteen saliohjelma. Itse ainakin uskon, että siitä on hyötyä. Varsinkin jos saan tosiaan käytyä sielä useamminkin kuin kerran vuodessa.
 Oman saliohjelman olemassa olo laskee huomattavasti kynnystä lähteä salille, joten tästä on varmasti hyvä lähteä liikkeelle. Lisäksi nuo ryhmäliikuntatunnit ja niiden laaja tarjonta ja vaihtelevat kellonajat lisäävät salilla käynnin kiinnostavuutta varsin monena päivänä viikossa.

 Tavoitteeni on tällä hetkellä käydä salilla 1-2 kertaa viikossa, yksi kerta VÄHINTÄÄN, kaikki sen päälle näin alkuun on plussaa. Pyrin siis järjestämään aikatauluni ja ohjelmani siten, että salilla käyminen on mahdollista, ja että siihen sopivia rakoja jää kalenteriin mahdollisimman usein.
 Minkä takia urheilen? Tietenkin samoista pinnallisista syistä kuin moni muukin, eli sen takia, että haluan näyttää paremmalta. Toinen syy joka ajoi minut salille on hiljalleen kertyneet kilot ja kadotettu peruskunto. Tässä on minulle riittävästi syitä aloittaa säännöllinen urheilu.
 ...säännöllinen urheilu, joka olisi pitänyt tajuta aloittaa jo pari vuotta sitten. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Ja kuten joku viisas joskus sanoi, mikä tahansa on parempi kuin nolla!