Viime viikkoisen yksilöohjauksen jälkeen en loppuviikolla käynyt salilla, kerran se kävi kyllä mielessä, mutta jäi sitten ihan ajatustasolle. Toisen ihmisen tuella laiskin ja epäluuloisinkin ihminen näköjään tekee kuitenkin ihmeellisiä suorituksia ajan käytön kanssa, jotka uhmaavat luonnonlakeja ja kaikkia todennäköisyyksiä.
 Maanantaina pelattiin minuutti peliä syömisen, kamojen hakemisen ja tunnille ehtimisen kanssa. Kiitos siskoni, tämä kaikki sujui odotettua paremmin ja mulle jäi jopa aikaa istua kotona alas viideksi minuutiksi ennen kuin piti taas lähteä juoksemaan ympäri maailmaa pää viidentenä käpälänä.

 Maanantain Balletone tunti oli kiva. Tunnit ovat yhdistelmä balettia, joogaa ja pilatesta, joista jokainen on itsekseenkin ihan mielenkiintoinen juttu. Pilatesta kokeilin vuosi sitten, mutta tunneille meneminen ja sieltä kotiin pääseminen oli sen verran mahdotonta, että jätin koko homman sikseen. Lisäksi pilates oli rankka. Balletone oli pilatekseen verrattuna kevyt ja mukava tunti, jonka jälkeen oli oikeasti hyvä mieli ja rentoutunut olo. Tiistain lähes tulkoon leijailin Balletonen jäljiltä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli sellainen olo, että ryhti on kunnossa ja selkä suorana. Oli koko päivän sellainen olo, että joku vetäisi päälaesta kohti kattoa, ihan kuin olisin kasvanut pituutta ainakin viisi senttiä! Toinen asia minkä huomasin, oli hartiat ja niissä tapahtunut huomattava muutos. Ne tuntuivat kerrankin olevan rennot ja mukavat - ja alempana kuin vuosikausiin! Olen tottunut tuijottamaan näyttöä 8 tuntia päivässä, joten edes yhden päivän hartiat mukavina tuntui maailman ihmeellisimmältä asialta.

 Eilen sisko raahasi mut BodyPumppiin. Ajatus tangon kanssa työskentelystä tuntui kamalalta. "Ei tää oo mun juttu! En mä pärjää tällä tunnilla! Ei tää sovi mulle!" Keksin vaikka kuinka monta hyvää syytä, joilla selitän itselleni miksi EN menisi BodyPump-nimiselle tunnille. Siskolle nuo selitykset eivät (onneksi) kelpaa. BP oli oikeastikin ihan kiva, vaikka ei ehkä oikeastikaan se ihan optimaalisin tunti omaa tilannettani ajatellen. BPssä käydään lihakset hyvin läpi ja tänään tuntuu siltä, että olisin löytänyt itseltäni ihan uudestaan mm. pakarat. Lähtötasolta nolla on hyvä aloittaa.
 Pumppi on kuitenkin tehokas ja eilinen ohjaaja oli jotenkin kovin karismaattinen, todennäköisesti jatkossa tulen käymään pumpeissakin, ainakin silloin, kun mitään muuta kivaa ei sopivana päivänä löydy. Juurikin tämän takia on hyvä, että on joku, joka vie tunneille ja motivoi tutustumaan uusiin ja oudolta kuulostaviinkin asioihin.

 Tämän viikon saldo on tähän mennessä siis kaksi käyntiä. Olen tyytyväinen tämän hetken saldoon, vaikka vähän vaikuttaisi siltä, ettei tämä kuitenkaan tämän viikon osalta vielä ollut tässä.